Suuri osa intialaisista elää hyvin vaatimattomissa oloissa, jopa köyhyydessä ja ajoittain nälässäkin. Nopea väestönkasvu, noin 20 miljoonaa ihmistä vuodessa, hidastaa köyhimmän väestön elinolojen parantamista. [80] Väestöryhmistä eniten on indoeurooppalaisia arjalaisia 72%, dravideja lasketaan olevan 25% ja muita 3%. [5] Intiassa asuu yli sata miljoonaa alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä. [81] Kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Intiassa puhutaan Ethnologue-kirjan mukaan 447 kieltä. [82] Kaikista kielistä hindi on laajimmalle levinnein ja puhutuin kieli Intiassa, varsinkin maan pohjoisosassa (noin 260 miljoonaa puhuu sitä äidinkielenään ja 120 miljoonaa toisena kielenään[82]), mutta poliittisesti ja taloudellisesti tärkein kieli on englanti, joka on myös keskushallinnon kieli virallisesti.
IS seurasi Putinin ja Erdoganin tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä. Seuranta löytyy artikkelin lopusta. Ennen Putinia Teheraniin saapunut Erdogan tapasi tiistaina Raisin ohella Iranin korkeimman johtajan Ali Khamenein. Kolmen maan johtajien oli etukäteen kerrottu keskustelevan tiistain tapaamisessaan muun muassa Syyrian tilanteesta ja viljatoimituksista Ukrainan sodassa. Putin puhui myös kahden kesken Erdoganin kanssa, ja AFP:n Kremlin-lähteiden mukaan näiden keskustelujen aiheena oli viljan vienti Ukrainasta. Putin kiitti tiistaina Erdogania sovittelevista neuvotteluista vilja-asiassa. – Kaikkia asioita ei ole vielä ratkaistu, mutta se, että on liikettä, on jo hyvä, Putin sanoi Kremlin julkaisemien kommenttien mukaan. Sekä Turkki että Iran ovat riippuvaisia Mustanmeren kautta rauhan aikana virranneesta tuontiviljasta, ja sodasta syntyvä ruokakriisi koettelee erityisen ankarasti Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa.
[KATSELLA!] Englanti Iran elää 21 marraskuuta 2022
Intialaiselle ruoalle on tyypillistä suurten alueellisten erojen lisäksi runsas mausteiden käyttö ja uskontojen määräämät rajoitukset. Kasvisruokavalio on melko suosittua Etelä-Intiassa, mutta pohjoisessa syödään lihaa. Tunnettuja intialaisia ruokia ovat esimerkiksi kasvisruoka thali, liharuoka kabab, tandooriuunissa valmistetut ruoat, erilaiset leivät kuten naan, puri ja roti, sekä masala dosa, pieni curryvälipala. [103] Monissa Intian osavaltioissa naudanlihan käyttö ravinnoksi on laitonta.
Englanti Iran elää live Jalkapallon MM kisat 2022
[[suoratoisto==]+] Englanti Iran elää live 21 marraskuuta 2022
[41] Vuonna 2007 Pratibha Patilista tuli Intian ensimmäinen naispresidentti. [31] Vuonna 2012 presidentiksi valittiin Pranab Mukherjee[1] ja vuonna 2017 Ram Nath Kovind. [42] Elokuun alussa 2015 Intia vaihtoi maa-alueita Bangladeshin kanssa, kun 111 Intian enklaavia liitettiin Bangladeshiin ja 51 Bangladeshin enklaavia liitettiin Intiaan. [43] [44] Intian pääministerinä on ollut vuodesta 2014 lähtien hindunationalistisen BJP- puolueen Narendra Modi, joka on jatkanut pääministerinä puolueensa vuonna 2019 parlamenttivaaleissa saaman suuren vaalivoiton jälkeen. [45] Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Intia tunnetaan kansainvälisesti "maailman suurimpana demokratiana". Perustuslakinsa mukaan se on itsenäinen, sosialistinen, sekulaarinen ja demokraattinen tasavalta.
Maaliskuussa 2015 kieltolaki astui voimaan Maharashtran osavaltiossa, ja hindunationalistinen BJP-puolue pyrkii levittämään kiellon koko Intian alueelle. Intiassa teurastajat ovat pääasiassa muslimeja, ja kielto vaikuttaa heidän elinkeinoonsa kielteisesti. [104] Media ja internet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Televisiotarjonta on Intiassa hyvin laaja: kaupallisia televisiokanavia on maassa 857 (2016 tilasto). [105] Maan yleisradioyhtiö on nimeltään Prasar Bharati, jonka kaksi tärkeintä tytäryhtiötä ovat All India Radio -radioyhtiö ja Doordashan-televisioyhtiö. Yleisradioyhtiötä kontrolloi maan viestintä- ja yleisradioministeriö. [106]. Myös lehdistön osalta tarjonta on Intiassa laaja: maassa on rekisteröitynyt 118 239 erilaista julkaisua. [107] Volyymiltaan suurimmat sanomalehdet (sulkeissa kieli ja vuoden 2018 keskivertolevikki) ovat:[108] Maan parlamentin molemmille kamareille on omat itsenäiset uutissivustonsa, joiden tehtävä on raportoida parlamentin työstä.
Yhteistyö Israelin kanssa on ollut vilkasta hänen tultuaan Intian pääministeriksi. [57] Heinäkuussa 2017 Modi vieraili Israelissa ensimmäisenä Intian pääministerinä. [58] Intian asevoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Intian asevoimien ylipäällikkö on maan presidentti. Maavoimien joukot koostuvat yli 1, 4 miljoonasta sotilaasta. Merivoimat ovat alueen vahvimmat, ja niitä voimistaa entisestään lentotukialuksen uusiminen vuonna 2012. Maalla on myös 15 sukellusvenettä. Ilmavoimat ovat maailman neljänneksi suurimmat yli 900 koneellaan. Ilmavoimien kalustoa ollaan nopeasti uusimassa 2000-luvun tarpeita vastaavaksi. [46] Intia on rakentanut oman ilmailuteollisuuden (Hindustan Aeronautics) kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Ilmailussa Intia tukeutui ensin Englantiin, mutta toi maahan muun muassa saksalaisen suunnittelijan Kurt Tankin suunnittelemaan omaa hävittäjälentokonetta.
[46] Intia on liittovaltio, jossa on 29 osavaltiota ja seitsemän liittovaltion aluetta (Union territory). [46] Intian valtionpäämies on presidentti, jonka valitsijamiehet valitsevat viisivuotiskaudelle. Presidentin asema on lähinnä seremoniallinen. Hän on asevoimien ylipäällikkö ja voi hajottaa parlamentin, julistaa hätätilan ja erottaa osavaltioiden hallitukset, mutta vain pääministerin kanssa yhteisymmärryksessä. Pääministeri käyttää pääasiallista toimeenpanovaltaa. Hänen on nautittava parlamentin alahuoneen enemmistön luottamusta.
Intialaiset on jaettu neljään pääkastiin eli varnaan. Pääkastien ulkopuolelle jäävät kastittomat dalit, jotka ovat kaikkien neljän pääkastin alapuolella ja jotka tekevät kaikkein vähiten arvostettuja töitä. Varna-kastijärjestelmän rinnalla ja siihen sekoittuneena Intiassa ovat jatit. Jateja on tuhansia ja ne ovat eräänlaisia ammattikiltoja ja alakasteja. Kastilaitos yhdistetään hindulaisuuteen, mutta myös muiden Intian uskontojen sisällä on varnoja ja jateja vastaavia yhteiskuntaluokkia.
Jalkapallo, Aasia: Iran live tulospalvelu, tulokset, otteluohjelma
Mitä Tarkoittaa ELÄÄ HYVÄÄ ELÄMÄÄ Englanniksi - Tr-ex
Mikko Kujala MM-kisojen ainoa suomalainen joukkuetehtävissä
[100] Kastin perusteella syrjiminen on perustuslaissa periaatteessa kielletty. Kuitenkin alimpien kastien edustajat kokevat syrjintää ja jopa väkivaltaa. [101] Pitkän keskustelun jälkeen kysymys kastista päätettiin ottaa jälleen mukaan vuoden 2011 väestönlaskentaan, jonka tulokset valmistuivat vuonna 2015. Väestönlaskennan yhteydessä on viimeksi kartoitettu henkilön kasti vuonna 1932. [70][102] Intialainen keittiö kattaa laajan ja väkirikkaan maan hyvin monenlaiset maantieteelliset ja ilmastolliset olot, pitkän historian sekä useita uskontoja ja kulttuureja. Sen vuoksi Intiassa voidaankin sanoa olevan monta ruokakulttuuria.
Intian ydinaseohjelman määräsi alkuun Indira Gandhi, ja plutoniumpommi räjäytettiin maan alla hymyilevä Buddhan, rauhanomaisen ydinkokeen nimikkeellä vuonna 1974 Pokhranin alueella Tharin autiomaassa. [35] Vuosina 1975–1977 Intiaan julistettiin poikkeustila, kun Indira Gandhin korruptiota vastustaneet protestit levisivät ympäri maata. Protestit hiljennettiin poikkeuslakien ja armeijan voimin, mutta Gandhi kärsi tappion seuraavissa vaaleissa.
Intia aloitti sodan, mutta Kiina menestyi kuukauden kestäneessä sodassa hyvin ja sota pysähtyi Kiinan määräämään tulitaukoon. Maiden raja on edelleen osittain kiistanalainen. [33] Nehrun kuoltua vuonna 1964 johtoon nousi Lal Bahadur Shastri, ja myöhemmin Shastrin kuoltua vuonna 1966 Nehrun ainoa lapsi Indira Gandhi. [34] Indira Gandhin levoton valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Intian väestö ylitti 500 miljoonaa 1970-luvulla. Pakistanin kanssa sodittiin vuosina 1965 ja 1971. Vuoden 1971 sodassa Pakistanin itäosasta tuli itsenäinen Bangladesh lyhyessä sodassa, jossa Intia tuki Itä-Pakistania sotilaallisesti. Sodan vuoksi sekä Intia että Pakistan aloittivat salaiset ydinaseohjelmat vuonna 1972.
Mikä on "iranilainen" käännös Englanti? - bab.la